← Takaisin blogilistaukseen

Personal Trainer, Ravinto- ja Mentaalivalmentaja: Kirsi

Olen Kirsi Vaulamo, Kuntokoulun omistaja ja ”äitihahmo” valmentajatiimilleni. Työmaatani on pääasiassa yritysvalmennukset, urheilijoiden fysiikkavalmennus, erilaiset pienryhmät, mentaalivalmennus sekä ravintovalmennus. Yksilövalmennettavia otan valmennukseen valikoidusti, asiakkainani on useimmiten tavoitteellisemmin urheilevat, tai erityyppisiä haasteita matkan varrella kohdanneet kuntoilijat. Luennoin hyvinvoinnin eri aihepiireistä eri tapahtumissa sekä yrityksissä. Lisäksi koulutan personal trainereita  alan suurimmalla kouluttajalla Trainer4You:lla sekä toimin urheiluvalmennuksen opettajana yksityislukiossa, Arkadiassa. Olen mukana muutamassa verkkovalmennuksessa, sekä konsultoin eri yrityksiä myynnin, tuotteistamisen, yrittäjyyden ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämissä.
Ennen liikunta-alalle siirtymistä työskentelin myynnin ja markkinoinnin parissa myynti- ja esimiestehtävissä, sekä yksityisyrittäjänä että monikansallisissa suuryrityksissä. Istumatyön tuomien ongelmien, lapsiperheen arjen ikuisen aikapulan sekä liike-elämän paineiden tunteminen onkin nykyisessä työssäni hyödyksi -nämä on huomioitava harjoituksia tai ruokavalioita suunniteltaessa. Taustastani johtuen ymmärrän hyvin asiakkaitani, miksi omasta hyvinvoinnista voi olla vaikea pitää kiinni. Kaikkea ei voi suunnitella, ja tämän päivän arki on melkeinpä alalla kuin alalla melkoista selviytymistä. Vaan ei sen tarvitse olla! Organisointiin, arvottamiseen ja kalenterointiin löytyy työkaluja. Jos hyvinvointiin ei löydy aikaa, on vika arvojärjestyksessä – eikä kellossa.
Valmentajana vahvuuksiini kuuluvat kokonaisvaltaiset elämäntapamuutokset, psyykkinen valmennus sekä ravitsemus kokonaisuuteen vahvasti sidottuna. Kuntosalivalmentajia ja personal trainereita vuosia jo kouluttaneena olen erityisen tarkka harjoittelun turvallisesta tekniikasta. Rakastan analysoida liikettä – kanssani saatat joutua opettelemaan monta asiaa uudestaan! Valmennustapaani kuvaa hyvin sana ”luonnollisuus”. Meidät on luotu liikkumaan, eikä syömisenkään pitäisi olla liian monimutkaista. En tule kauppaamaan sinulle erilaisia ravintolisiä, tai viemään kehoasi heti äärirajoilleen, vaan opetan sinut vahvistamaan kehoasi toimimaan niin kuin sen kuuluisi toimia.
Oma liikuntataustani on monipuolinen (lue: helposti kyllästyvää sorttia!), mutta kuntosali, juoksu sekä melonta ovat säilyneet harrastuksissani rakkaimpina jo yli parikymmentä vuotta. Viimeiset vuodet olen menettänyt sydämeni suppaamiselle eli seisontamelonnalle (stand up paddling). Kouluttauduin melontaohjaajaksi keväällä 2017 enemmänkin omaksi ilokseni, ja ehkäpä periaatteestani; kun tehdään, niin tehdään sitten kunnolla ja oikein! Keväällä 2018 liityin myös FSSF:n (Finnish SUP and Surf Association) hallitukseen.
Koulutustaustaani hyvinvoinnin pariin:
  • Lisensioitu personal trainer (Europe Active / Trainer4You)
  • Hyvinvointivalmentaja (Trainer4You)
  • Kuntosalivalmentaja (Trainer4You)
  • Sepelvaltimotautipotilaan valmennus (Suomen Sydänliitto)
  • Anatomy Trains in Training (1-taso)
  • Juoksuvalmentaja (FitnessAcademy of Finland)
  • Voimavalmentaja (Trainer4You)
  • Ravintovalmentaja (Trainer4You)
  • Urheiluravitsemuksen perusopinnot: 1,5 vuotta (Itä-Suomen Yliopisto)
  • Psyykkisen valmennuksen koulutukset: True Coach Certified Trainer (NLPT 1, 2 ja 3-tasot)
  • Urheilijan psyykkinen hyvinvointi ja syömishäiriöt (Itä-Suomen yliopisto)
  • Urheilupsykologia,  opiskelu käynnissä (valmistuminen 1/2019, Jyväskylän yliopisto)
Opiskelen käytännössä jatkuvasti jotakin, yöpöydälläni on vino pino erilaisia hyvinvointi-aiheisia opuksia ja yritän pysyä laajan verkostoni avulla jatkuvasti tuoreimman tutkitun tiedon kärryillä. Alalla on niin paljon uskomuksia, huttua ja höpöä, että suodatin täyttyy hetkessä!
Kouluttajana Trainer4You:lla olen työskennellyt vuodesta 2014, kouluttaen personal trainereita, kuntosalivalmentajia ja hyvinvointivalmentajia monipuolisen harjoittelun, valmentamisen ja ravitsemuksen pariin.
Arkadian yhteislyseossa opetan lukioikäisiä eri lajien urheilijoita sekä fysiikkavalmennuksen, urheilijan ravitsemuksen että urheilijan psyykkisen valmistautumisen aiheista.
Toimin myös muutamassa urheiluseurassa fysiikka- ja/tai ravintovalmentajan rooleissa, sekä psyykkisenä valmentajana. Esimerkkinä Tapion Sulka Ry:ssä työskentelen sekä juniori- että kv-tason urheilijoiden psyykkisenä valmentajana. Lisäksi luennoin säännöllisesti eri lajien seurojen vanhemmille, valmentajille tai urheilijoille.
Trainer4You:n sivuilta voit lukea minusta lisää: kouluttajaesittely sekä miten minusta tuli PT (Elä nyt, älä vasta eläkkeellä).
Kirjoitan asiantuntijatekstejä / annan haastatteluja hyvinvoinnin eri aiheista eri medioihin, mm. Helsingin Sanomat, Juoksija-lehti, Fillari-lehti, Fit-Lehti, Kuntoplus yms. Osan kirjoituksista löydät blogistamme: http://www.kuntokoulu.com/blogi/
PT Kirsi
Kirsi Vaulamo
Kuva: trainer4you