← Takaisin blogilistaukseen

Maailman tehokkain urheilulaji?

”Mikä on tehokkain laji, jos asiakas haluaa kasvattaa kuntoaan mahdollisimman nopeasti?”

Olen kysynyt oheisen kysymyksen useilta sadoilta personal trainer –opiskelijoilta uransa alkutaipaleella. Viiden vuoden aikana, kun olen kouluttajana toiminut, olen saanut vastaukseksi useampia lajiehdotuksia, mutta enemmistön vastaukset ovat painottuneet lajeihin hiihto, triathlon ja juoksu. Oikea vastaus ei ole mikään niistä.

 

Pohjustan väitettäni Itseohjautuvuusteorialla (self-determination theory,  Richard M. Ryan ja Edward L. Dec) Itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta, joiden läsnäolo on välttämätön optimaaliselle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Teorian kolme perustarvetta; autonomia, pystyvyys ja yhteisöllisyys selittää ihmisen onnellisuutta, motivaatiota ja tyytyväisyyttä elämään yleensä. Lyhyesti ja linkitettynä aiheeseen ihmisen pitäisi kiinnittää huomiota kolmeen tekijään motivoituakseen liikkumaan.

1. Autonomia eli omaehtoisuus. Voit päättää itse, mitä teet, miten liikut, milloin ja miksi. Vapaus päättää omista tavoitteistaan ja keinoista niihin pääsemiseen – päätätkö itse, vai saneleeko ne joku muu? Valmentaja, puoliso, some, vanha tottumus, tai joku muu? Harrastatko lajiasi, koska se on tehokasta, vai siksi, että nautit siitä? Valmennussuhteessa tämä ei tarkoita sitä, että asiakas päättää kaikesta itse, vaan riitää, että valinnanvaraa on, ja tavoitteet on yhdessä pohdittuja ja asiakkaan arvojen mukaisia. Tavoitteita pitää myös päivittää matkan varrella, koska elämäntilanteet muuttavat myös arvomaailmaa.

2. Pystyvyys eli kyvykkyys. Erityisesti liikuntaa aloitellessa on tärkeää, että aloitetaan mukavuusalueella. Hommasta pitää jäädä hyvä fiilis, se saa tuntua helpolta, mukavalta ja siltä, että hitto, minähän osaan ja pystyn. Aloittelijoiden juoksukouluissa tämä näkyy PK-harjoituksen kohdalla selvästi: ”NÄINKÖ hitaasti sitä pitäisi mennä suurin osa treeneistä!? Tämähän on ihan helppoa!” Pikkkuhiljaa mukavuusalue kasvaa, ja asiakasta houkutellaan kokeilemaan rajojaan, ja itsensä ylittämisestä tulee lisää pystyvyyden tunnetta. Lisää haastetta voi hakea lajeista, joita ei ole ennen kokeillut, ja tunne uuden oppimisesta ja kehittymisestä vie taas eteeenpäin. Positiivinen kierre on käynnistetty.

3. Yhteisöllisyys, eli yhteys muihin. Ihminen on laumaeläin, ja meillä kaikilla on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi omana itsenämme. Tarve kuulua johonkin on tuttu historiasta: uskonnot, yhteisöt, äärimmäisinä esimerkkeinä vaikkapa natsit. Mitä kaikkea ihminen tekeekään seuratessaan yhteisöään? Tänä päivänä seurataan Hitlerin sijaan vaikkapa somessa mitä erikoisempia ”terveysguruja” – haluamme samaistua johonkin, joka heijastelee omia arvojamme – vaikka välttämättä se ei olisikaan edes terveyttä edistävää.

Yhteisöllisyys voi kunnon kohottajalla täyttyä esimerkiksi ryhmäliikunnassa, joukkuelajeissa, tai treenaamalla vaikkapa kaverin tai valmentajan kanssa. Hyvä henki ja mukava henkilökunta kuntosalilla voi houkutella tulemaan uudestaan, vaikka treeni ei aina maistuisi. Perheen tai ystävien kannustus liikkumiseen tukee sosiaalista yhteenkuuluvuutta, kun taas motivaatiota voi nakertaa sosiaalisen piirin hakeutuminen muihin touhuihin. Pienryhmävalmennuksissa pidän tärkeimpänä onnistumisprosentin kasvattajana jengin ryhmäytymistä, yhteen hitsautumista. Hyvässä hengessä kaikki yltävät korkeammalle!

 

Mikä siis olisi oikea vastaus tehokkaimman lajin valintaan? Oikea laji on se, mikä tulee tehtyä. Jos keksit kymmeniä muita tärkeämpiä asioita kuin liikkuminen, ei vika ehkä olekaan tahdonvoimassasi. Eikä se oikeastaan koskaan ole. Vika voi olla siinä, ettet ole kokeillut oikeaa lajia. Tai ehkä olet, mutta se on niin mukavaa, ettet pidä sitä edes liikuntana. Toki voi olla, ettei se teholtaan, ominaisuuksiltaan tai progressioltaan tue voiman, kestävyyden tai tehojen kehittymistä, mutta sinä kuitenkin LIIKUT. Se voittaa mennen tullen sen, että AIOT tehdä jotain, jota pidät tehokkaana. Muttet kuitenkaan tee.

Annanpa esimerkin. Olen kouluttautunut elämäni aikana moneksi. Liikunta-alan koulutuksista muun muassa juoksuvalmentajaksi. Ehkäpä siksi, että laji on ollut aina osa elämääni,  ja halusin päästä lajissa syvemmälle. Viitisen vuotta sitten  huomasin ajattelevani kevään tullessa: ”pitäisi kaivaa juoksulenkkarit naftaliinista talven jäljiltä”. PITÄISI. Ajatus ei sykähdyttänyt pätkääkään – kuten ennen aina lumien sulaessa. Käydessäni testaamassa sykerajojani, juttelin asiasta testaajalle. Testaaja tokaisi: ”Mikset vaihda lajia?” Menin sanattomaksi. VAIHDA LAJIA?? Minäkö? Mutta minähän olen JUOKSIJA. Testaaja tokaisi uudestaan, ”Niin. Tee jotain muuta.” Lause oli niin suuressa ristiriidassa identiteettini kanssa, ettei se saanut mitään muutosta aikaan. Vielä. Siemenen se kuitenkin kylvi. Ja myöhemmin ajatellen, oli ihan hassua, ettei se käväissyt edes mielessäni!

 

Jonkin ajan päästä kokeilin asiakkaani SUP-lautaa. Olin ihan surkea, ja aika lailla vesikammoinenkin (lapsuuden läheltä piti- hukkumiskokemuksen piikkiin…), mutta opin nopeasti. Ensimmäisen päivän temppuilin rannan tuntumassa iltaan asti, ja aamulla karkasin ennen kukonlaulua muun perheen vielä nukkuessa pidemmälle melontaretkelle itsekseni. Päätin lähteä kiertämään saarta, ja aikaa vierähtikin niin paljon, että muut olivat jo heränneet ja ehtineet huolestua. Koko mökkiseurue oli jo laiturilla valmiina naarauspartioon, kun kaukaa saaren takaa tuli esiin pieni hahmo, jonka laulu reissumiehestä ja kissasta kantoi kuulemma aika pitkälle… Rantautuessani hämmästyin sykemittarin tehoja ja aikaa, jonka olin vesillä viettänyt. Enhän ollut treenannut ollenkaan!? Lauleskelin, temppuilin, spurttailin ja nautin! Mikä mieletön ero siihen, että olisin käyttänyt saman ajan juoksuun!

 

Seuraavina päivinä kropassa tuntui. Koko kroppaa, mutta erityisesti tasapainoa ylläpitäviä ja syviä keskivartalon lihaksia oli toden totta huomaamattani rääkätty. Aika pian hommasin oman laudan, ja nyt, neljä vuotta myöhemmin niitä on jo kolme. Kouluttauduin toissa keväänä Sup-ohjaaksi oppiakseni lajista lisää, ja tänä vuonna menin mukaan lajiliiton hallitukseen ja myös kisaamaan SM-cup:iin. Pidän itseäni edelleen täysin noviisina, mutta lajin monipuolisuus haastaa opettelemaan ja kehityksestä iloitsee edelleen yhtä paljon kuin silloin alussa. Nykyään harvemmin enää lauleskellaan, sen verran on tahti muuttunut, mutta edelleen laji on rakas ja motivoiva. Ja yllätyksekseni nappasin myös Cupista naisten hopeasijan! Juoksu on nykyään myös hauskaa. Motivaatio tulee vain eri suunnasta; halu kehittyä supissa saa minut myös juoksemaan. Kun tavoitteet on kirkkaat, motivaatio löytyy kyllä.

 

Tarinan pointti: löydä lajisi. Jos liikkuminen ei nappaa: kokeile jotain uutta! Motivaatio menee luonnostaan tietynlaista aaltoliikettä, välillä ylös, välillä alas. Ensi kerralla, kun huomaat aallonpohjan lähestyvän; kokeile vaikkapa suppausta – tai mitä ikinä mieleesi juolahtaa! Jos SUP kiinnostaa, lue ihmeessä vinkit lajin pariin täältä: https://www.kuntokoulu.com/stand-up-paddle-5-yleisinta-kysymysta-suppauksesta/

 

Kisakuvat: Janne Laine / https://www.extremebrilliance.com / instagram: lake888

Seuraa myös: https://www.instagram.com/coach_vaulamo/