Mentaalivalmennus

Mentaalivalmennus

90% onnistumisista tehdään ensin mielessä! Mentaalivalmennus on se tärkein asia, joka saa aikaan muutoksia ja tuloksia käyttäytymisen tasolla.
Psyykkistä valmennusta käytetään huippu-urheilussa, painonpudotuksessa, työelämässä sekä missä tahansa, jossa tavoitteet halutaan muuttaa toiminnaksi.

Mentaalivalmennus

Ajatteletpa sitten onnistuvasi tai et, olet oikeassa. Urheilijan itseluottamuksella voi olla yhtä suuri – tai suurempikin- merkitys kuin taidoilla tai kuntotasolla. Elämäntaparemonteissa muutos lähtee korvien välistä –  kroppa seuraa sitten perässä. Mielen suuntaamiseen, motivaatioon, omien arvojen tunnistamiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen voi saada apua mentaalivalmennuksesta, eli psyykkisestä valmennuksesta.

Käytämme valmennuksissamme urheilu- ja liikuntapsykologian, hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) sekä Neuro Linquisting Programming (NLP:n) menetelmiä. Usein pelkillä pohdintatehtävillä saadaan isoja muutoksia aikaan yksilövalmennuksissa, työyhteisöissä ja parisuhteissa. Ja kyllä, monesti asiat vaikuttavat toinen toisiinsa, eikä ongelmaa osata välttämättä etsiä edes oikeasta paikasta.

Kuinka usein olet kuullut sanottavan, että jotain PITÄISI tehdä? Mutta muutosta ei kuitenkaan tapahdu? Meillä on tietoa yllinkyllin, muttemme saa sitä käytäntöön. Haluaisin niin kovasti saavuttaa jotakin, mutten saa itseäni edes aloittamaan. Ehkä ensi maanantaina. Muutosvalmennuksissa, on muutoksessa kyse mistä tahansa tupakoinnin lopettamisesta suureen elämäntaparemonttiin kannattaisi lähteä ensin korvien välistä. Tunnistamalla, missä kohtaa muutosta ollaan, ja miten omat arvot ja elämä asettuu tavoitejanalle.

Entäpä kuinka usein olet lukenut lehdestä, tai ehkä kohdannut tilanteen omakohtaisesti, kuinka tiukan ja hyvin suunnitellun harjoituskauden jälkeen kisat menivät poskelleen? Kunto ja motivaatio olivat timanttia, mutta jotain tapahtui. Mentaalivalmennuksella olemme auttaneet yksilöurheilijoita ja urheiluseuroja saamaan huikeita kehityskaaria ja kisamenestystä niin urheilussa kuin yksityiselämässä. Lajilla ei ole väliä – urheilijat ovat aina yksilöitä.

Löydä paketti

Löydä täydellinen valmennuspaketti

Laske valmennuksellesi pakettihinta tai varaa ilmainen kartoitusaika, ja suunnitellaan yhdessä sinulle sopivin kokonaisuus!